Uutiset

Menestysreseptinä laatu ja paikallisuus

Kivikylän Kotipalvaamo Oy perustaa toimintansa paikallisuuteen ja laatuun. Nämä arvot näkyvät niin valmistettavissa tuotteissa kuin myös ostettavissa palveluissa aina jätehuollosta lähtien. Yritys on selvästi löytänyt liiketoimintansa kannalta toimivan reseptin, sillä se on kasvanut reilussa 30 vuodessa Suomen neljänneksi suurimmaksi lihataloksi.

Kivikylän Kotipalvaamo Oy:n ja LHJ Groupin kesäkuussa 2025 käynnistynyt yhteistyö on vasta alkutaipaleella, mutta yhteinen sävel on löytynyt nopeasti. Merkittäviä tekijöitä LHJ Groupin valinnassa olivat paikallisuus ja palvelun laatu, joita Kivikylä korostaa myös omassa toiminnassaan.  

– Kotimainen ja paikallisesti tuotettu sianliha on ollut toimintamme kulmakivi alusta alkaen. Käyttämämme liha tulee pääosin omilta alkutuottajiltamme Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueilta. Lyhyet kuljetusmatkat tukevat eläinten hyvinvointia sekä vähentävät kustannuksia ja ympäristökuormitusta, tehdaspäällikkö Mika Luhtala kertoo.

Kivikylän historiaan mahtuu ainoastaan yksi vuosi, jolloin yrityksen liikevaihto ei ole kasvanut. Luhtalan mielestä se osoittaa hyvin, miksi paikallisuuteen ja laatuun panostaminen kannattaa.

– Olen työskennellyt elintarvikealalla yli 35 vuotta ja nähnyt muutoksen ihmisten kulutustottumuksissa. Määrän sijaan suomalaiset ovat yhä valmiimpia panostamaan laatuun. Samalla yritysten odotetaan toimivan yhä avoimemmin ja vastuullisemmin.

Raportoinnilla selkeyttä jätehuoltoon

Avoin vastuullisuusviestintä edellyttää kattavaa raportointia. Tämä oli yksi merkittävä syy siihen, miksi Kivikylä valitsi LHJ Groupin jätehuollon kumppanikseen Huittisten tehtaalle.

– Aiemmin jätehuoltomme oli hajautettu usealle toimijalle, mutta halusimme keskittää palvelun yhdelle kumppanille, joka kykenee hoitamaan koko jätehuollon aina käytännöstä raportointiin asti. Selkeät raportit helpottavat työtämme ja auttavat esimerkiksi erilaisten auditointiprosessien läpiviemisessä, Luhtala kertoo.

Seuraavaksi Kivikylän ja LHJ Groupin tavoitteena onkin seurata jätehuollon toimivuutta lukujen avulla.

– Kun saamme tarpeeksi dataa, voimme tunnistaa erilaisia kehityskohteita. LHJ Group on minulle tuttu jo edellisestä työpaikastani ja tiedän, että heidän kanssaan pystymme varmasti tehostamaan jätehuoltoamme entisestään. Suunnitelmissa on myös järjestää henkilökunnalle koulutusta jätehuoltoon ja lajitteluun liittyen.

Aikaa olennaiselle

Kun jätehuolto hoituu vaivattomasti, jää Kivikylän henkilökunnalle enemmän aikaa keskittyä omaan ydinosaamiseensa.

– Valmistamme Huittisten tehtaalla 120 työntekijän voimin päivittäin noin 25 000 kiloa makkaroita, minkä lisäksi pyöritämme lounasravintolaa ja tehtaan myymälää. Kesä on meille aina iso sesonki ja olikin hienoa nähdä, että LHJ Group piti omalta osaltaan huolen siitä, että hommat toimivat myös kaiken kiireen keskellä, Luhtala sanoo.

Luhtala ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että tulevaisuudessa LHJ Groupin ja Kivikylän yhteistyö voisi laajentua myös yrityksen muille tehtaille.

– Olisihan se hienoa, jos saisimme jatkossa kaikkien viiden toimipisteemme jätehuoltoraportit kootusti yhdeltä toimijalta. Mutta aika näyttää, miten yhteistyömme kehittyy. Alku on ainakin ollut lupaava ja yhteydenpito LHJ Groupin suunnalta on ollut aktiivista. Esimerkiksi pahvin erilliskeräystä tehostettiin ja pahville hankittiin oma puristin, Luhtala kiittelee.

Julkaistu alun perin LHJ Groupin Grouppari-asiakaslehdessä vuonna 2025

Siirry takaisin sivun alkuun